Tuska, päivä nro. 1
Tämän vuoden Tuska oli, kuten varmaan kaikille selväksi on käynyt, siirretty uudelle alueelle. Kalasataman metro-aseman vieressä möllötti uusi festivaali-alue, jonka jotkut voinevat tunnistaa Suomen virallisesta "muodikkaasta" festarista, Flow-festivaalista. Itse kun en ko. festivaaleilla ole ikinä käynyt, oli paikka uusi ja hyvinhän tuo vaikutti toimivan... Niin, siitä lisää sitten myöhemmin.
Meikäläinen pääsi paukkaamaan paikalle noin kolmen aikaan, jolloin äänessä olivat Bulldozer ja Hell. Kuten asiaan kuuluu, en kummastakaan yhtyeestä tuossa vaiheessa ollut kiinnostunut. Eli suunta kohti olut-aluetta. Niin, ne uudet alkoholimääräykset Tuskassa. Eli ei omia viinoja, ei mukavia piknik-seurueita nurmikolla alueen sisällä jne. Noh, turha sitä on valittaa kun laki näin sanoo. Olut-telttoja oli pari kappaletta lavojen läheisyydessä ja näkymä lavoille oli, rajoittunut. Suuremmalta alueelta näki päälavalle mukavasti, siinä se. Toiselta alueelta teltta-lavalle, jotenkuten. Noh, tämähän oli odotettavissa.
Virvoitusjuomat nauttineena pystyinkin sitten "keskittymään" hevipoikien, miksei tyttöjenkin, ihailemaan Angela Goss... Arch Enemyyn. Itse kun en niin tuon melodisen dödiksen ystävä ole, pystyin keskittymään olennaiseen. Eli kavereille huuteluun musiikin keskellä. Mute päälle ja muna käteen ei ikävä kyllä toimi festareilla. Mutta hauskaa porukalla näytti olevan, kuten vaihtuva juontajakaksikko koko ajan muisti kertoa bändien välillä, kiitos tästä.
Electric Wizardin doomi ei tuntunut sopivan hyvin siihen helteeseen, mitä perjantaina oli, joten jäin huolehtimaan nestetasapainosta olutalueelle ja odottelemaan Oranssin Pazuzun "kattila"-keikkaa. Kattilaksi siis kutsuttiin leikkimielisesti alueella ollutta hallia, jossa sijaitsi neljäs lava. At the Gates pääsi vielä pauhaamaan päälavalla ennen pazuzua, mutta eipä sytyttänyt. Oliko sitten jatkuva kahden euron panttien laskeminen tai helle painanut päälle, mutta sivukorvalla mentiin, kuten niin monen muunkin kanssa.
Pazuzua päästiinkin katsomaan sitten teollisuushalliin, jonka lämpötila oli kohonnut "mukaviin" lukemiin. Onneksi helpotusta toi toisella seinustalla seissyt täysin tyhjä baaritiski. Kauan ei läski, kuten moni muukaan, pystynyt hallissa paahtumaan, vaan matka jatkui ulos ja olutalueelle. Jälleen. Jo ensimmäisenä päivänä tuli mieleen kysymys, onkos Tuska nyt sitten metalli-festareiden Ruisrock? Eli ollaan olutalueella ja katsellaan bändejä toisella silmällä tahi korvalla, no olihan se. Kuten raportista selviää.
Loppuillan huipennuksena oli Morbid Angel, jonka uudesta levystä ollaan oltu innostuneina ympäriinsä. Back to the roots jne. Kröh, niin. Jos uudesta levystä saisi hyvän sinkun, ei kannata innostua. Noh, pvc:tä jne. lavalla oli ja tunnelma yleisössä kova (kiitos juontajat). Mutta väsynyttähän tuo oli, mitäs sitä kaunistelemaan. Yksi kova levy vielä kiitos ja sitten kumarrus? Saapi nähdä.
Jatkoklubit jäivät katsastamatta Viron piraattien saapuessa, mutta olihan festareita vielä kaksi päivää jäljellä.
Päivä nro. 2
Allekirjoittanut vaappui jälleen olutalueell... festivaalialueelle noin yhden aikaan, jolloin Mygrain pauhasi telttalavalla. Syväluotaava analyysi hitaahkon ohikävelyn seurauksena jää tällä kertaa odottamaan parempia aikoja. Päälavalla nähtiin Epica. Niin, mitähän tuosta nyt sanoisi. "We play epic music, we are Epica!". Just. Jännittävimmät hetket keikan aikana koettiin kun moni krapulaansa tappava katsoja mietti pulpahtaako laulajaneitokaisen tissi ulos korsestista. Ei pullahtanut, joten keikka jäi siksi miksi se oli tarkoitettukkin, taustamusiikiksi.
Moonsorrow oli seuraava mielenkiintoinen nimi esiintyjälistassa, joten eikun nokka kohti telttalavan vieressä ollutta olutaluetta. Josta ei näkynyt kunnolla lavalle. Tai no, olisihan sitä voinut liikkuakin. Mutta Moonsorrow ei vain sovi festivaaleille meikäläisen mielestä, joten se siitä.
Katatonian aloittaessa itkurunkkaamistaan päälavalla, oli aika keskittyä olennaiseen. Eli tarkkaan ja analyyttiseen journalismiin. Paskahan tuo oli, mutta eipä tuotakaan yhtyettä ole festarilavoille luotu. Mutta yleisöllä oli hauskaa (kiitos vielä kerran hei!). Axegressor oli seuraava yhtye, jota allekirjoittanut suunnisti katsomaan sinne helvetin kattilaan. Onneksi lämpötila ei noussut edellisen päivän tasolle ja nyt hallissa pystyi oleskelemaankin. Tosin se baari siellä seinustalla tuijotti tyhjillä olutkaappi-silmillään koko ajan takaisin. Komia keikka pojilta, siinä sitä analyysiä. Yksinkertainen analyysi yksinkertaisesta musiikista, jne.
Loput lauantain festivaali-yhtyeistä jäi hiukan paitsioon, mutta kaikella on aina syynsä. Kuten ohjelma todisti. Jatkoklubilla tuli nähtyä bodaava trash-mies lavalla ja siihen loppuikin mielenkiinto. Eli eikun sunnuntaita kohti.
Päivä nro. 3
Sunnuntaina suurimmat odotukset kohdistuivat Meshuggahiin, joka ei ole vielä koskaan pettänyt livenä. Sitä ennen tuli myös todistettua Impaled Nazarenen kohkaamista telttalavalla ja eipä ole bändiä vuodet painaneet. Moni muu yhtye voisi ottaa mallia miten vanhennutaan tyylikkäästi.
Suuren hypen aikaan saanut Kvelertak piiskasi settinsä läpi vauhdilla ja energialla. Itse en ko. orkesterin tuotantoon paremmin ole tutustunut, mutta jos yhtyeellä on bändipaidassa moottoripyörää aja pöllö, niin eihän se paskempaa voi olla. Niin juu, yleisöllä oli kivaa (vielä kerran kiitos juontajille).
Meshuggah oli odotetun kova. Mitä muuta voi ko. orkesterista sanoa? Noh, ammattimainen veto ja yksi festareiden kovimmista, ellei kovin. Näin täysin kädettömänä kaikenlaisten soitinten kanssa, jopa meikäläinen hämmentyi välillä lavalla nähdystä osaamisesta. Eli ns. hyvää soitinrunkkaamista, vastakohtana Dream Theater...
Loistavan Meshuggahin jälkeen päälavalle (muitakin bändejä oli siis välissä) asteli Radio Rock-kansan suosikki, Amorphis. Lähdetään yhdestä faktasta nyt liikkeelle, eli Amorphis ei ole julkaissut kuin kaksi hyvää levyä, ne ensimmäiset. Tämän faktan kanssa keikka oli helppo analysoida. Tuli sitä vanhaakin, mutta mutta... niin. Ja pyrot toimivat komeasti.
Tässä vaiheessa jo nihilismi ja väsymys alkoivat painaa päälle, joten Amon Amarth sai toimia festivaalien viimeisenä bändinä, no oli se muutenkin viimeinen. Välissä soittaneet eivät kiinnostaneet. Ja tutun turvallisesti ruotsalaiset vetivätkin settinsä ja yleisöllä oli kivaa (nyt vittu riittää jo).
Matka jatkui vielä jatkoklubille mm. uudistuneen Before the Dawnin merkeissä. Mutta ensimmäiset ajatukset uudistuneesta Tuskasta olivat ristiriitaiset. Moni asia oltiin saatu toimimaan hyvin heti alusta saakka, melkeimpä kaikki. Ehkä se haikeus on sitten vain meikäläisen kaltaisten vanhojen paskojen oikeus, eli muistella kuin ennen oli kaikki paremmin. Noh, maailma uudistuu, minä en. Seuraavana vuonna sitten vielä paremmin, mieluusti myös mielenkiintoisemmilla bändeillä. Kiitos.
Mikko/Metallihelvetti
